Jätteestä raaka-aineeksi

Tarkettilla ei enää puhuta tuotteiden elinkaaren päättymisestä vaan käytön päättymisestä. Muutamme aiemmin jätteenä pidetyn materiaalin raaka-aineiksi ja uusiksi innovatiivisiksi tuotteiksi. Pyrimme säästämään resursseja seuraavilla tavoilla: kierrättämällä esim. asennusjätteen, käyttämällä kierrätysmateriaalia valmistuksessa ja kehittämällä hyvistä raaka-aineista uusia tuotteita, jotka voidaan vuorostaan kierrättää.

Tavoitteet vuodelle 2020

  • Kaksinkertainen määrä kierrätettyä asennusjätettä vuoteen 2010 verrattuna
     
  • Yhtään materiaalia ei päädy kaatopaikalle

Esimerkkejä toiminnastamme

Pohjoismaissa kierrätetään joka vuosi 400 tonnia asennusjätettä
Tarkett avasi jo vuonna 1996 Pohjoismaiden ensimmäisen ja ainoan kierrätyslaitoksen, joka käsittelee muovilattioiden asennushukka-materiaalia. Nykyään kierrätysvolyymimme on noin 400 tonnia vuodessa, josta noin 300 tonnia on Tarkettin tuotteita. 75 % käytetään tuotannossa uusien lattioiden raaka-aineena.

Kierrätysmateriaali raaka-aineena
– Ylijäänyt materiaali, asennushukka ja tuotteet, jotka eivät täytä vaatimuksia, käytetään uudelleen tuotannossa.
– Esimerkiksi vinyylilankku iD Inspiration sisältää 52 % kierrätysmateriaalia.
– Käytön jälkeen Tarkettin linoleumi- ja puulattioita voidaan käsitellä kompostoitavina materiaaleina, jotka hajoavat takaisin biologiseen kiertokulkuun.

Vanhojen lattioiden kierrätys
Teemme kierrätysyhteistyötä eri osapuolten kanssa. Keräämme talteen myös vanhoja muovilattioita, joita ei voida kierrättää uusiksi tuotteiksi. Niistä voidaan tehdä esim. liikennekartioita ja viemäriputkia. Olemme kehittääneet vuoden 2011 jälkeen asennetuille, käytöstä poistuille lattioille innovaation, jolla voimme poistaa liima- ja tasoitejäämät. Pyrimme myös kehittämään ja löytämään lisää käyttöalueita käytetyille lattioille. Kierrätysohjelmamme ReStartin puitteissa kerätään asennushukkaa myös Pohjoismaiden ulkopuolelta.

Hallittua kierrätystä
Kierrätys on hyvä asia, mutta ei riskitöntä. On tärkeää tarkastaa kierrätetty raaka-aine huolellisesti, jotta epätoivottuja aineita ei pääse takaisin kiertokulkuun. REACH-lainsäädännön ja Tarkettin yhä tiukempien, raaka-aineiden ympäristötehokkuutta koskevien vaatimusten myötä olemme kehittäneet kierrätetyn raaka-aineen käsittelyprosesseja.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Paremman sisäympäristön puolesta

PAREMMAN SISÄYMPÄRISTÖN PUOLESTA

Haluamme, että lattiamme auttavat luomaan paremman ympäristön ihmisten asuin-, työskentely- ja oleskelutiloihin. Lattian on tunnuttava miellyttävältä jalkojen alla, sen on oltava helppo pitää...

Homogeenisiä muovimattorullia Tarkettin tehtaalla Ruotsin Ronnebyssä

TARKETTIN UUSI INNOVAATIO MAHDOLLISTAA TUHANSIEN TONNIEN VANHOJEN MUOVILATTIOIDEN KIERRÄTYKSEN

Uuden tekniikan ansiosta käytöstä poistetut homogeeniset muovilattiat voidaan puhdistaa liimasta ja tasoitejäämistä ja kierrättää uudeksi raaka-aineeksi.